|
Aamu sarastaa Vorussa, Etelä-Viron pienellä Tamula järvellä. Järvellä puhaltaa jo raikas aamutuuli, joku epäili jopa 10m/s. Kaijuttimista kuului vironkielistä kisakuullutusta. Keskityn ja toimin johdonmuikaisesti; aikaa ei olisi hukattavaksi ennen starttia. Saimme kajakkikaksikkomme nopeasti vesille. Olemme sopivasti 5 min ennen lähtöä lähtöviivalla ja ehdimme juttelemaan mukavia kajakeista vierellä olevan virolaiskaverin kanssa. Aallokkoa oli, mutta se ei haitannut. Tunsin oloni rauhalliseksi pienellä kisajännityksellä – mikä on varmaan optimaalisin olotila juuri ennen starttia. Olemme yksi yli 1000:sta joukkueesta tai yksin melojasta, jotka osallistuivat 21.4. maailman suurimpaan melonta tapahtumaan. Tarkoittaako tämä siis, että palasin kotiin melojien paratiisista? Vai olimmeko yksi yli 2000 hullusta, jotka yrittävät selvitä 100km melontahaasteesta läpi kunnialla? ...varmasti hieman kumpaakin. :)  Startti on tapahtunu - sinivalkoisessa kaksikkokajakissa ollaan, jossain kuvan alareunassa tai sit me menimme jo :) Kuva: 13. Võhandu maraton 2018. Photographer: Sven Zacek Torstaina ennen kisaa päätettiin, että lähdettäisiin kisaamaan kaksikolla Vironmaalle. Pete (Forsman) tarvitsi pitkäkestoisen treenin ennen Etelä-Afrikan kisaa (Team Omjakon - Outi Seppä, Heikki Hihnala, Heiti Halikma ja Petri Forsman) ja toimisihan se minulle myös hyvänä valmistautumisen Åre Extreme Challangea. Tosin omat viimeisen 2kk treenit olivat keskittyneet juoksuun ja maantiepyöräilyyn (kotijoet kun vielä olivat jäässä) satunnaisten hiihtoyritysten kera. Ilmoittautuessa hirvittikin lähteä melomaan 100km, mutta tottakai minä haluan melomaan – ai mikä ihmeen itsesuojeluvaisto - what ikinä kuullutkaan moisesta! Edellisenä iltana saavuimme kisapaikalle. Tarkistimme vielä kajakin, asetimme jalkatuet kohdilleen ja energiat sekä varusteet paikoilleen. Petellä on paljon nopeampi melontafrekvenssi kuin itsellä yleensä, mikä oli vain ”loistojuttu” sillä olen yrittänyt kovasti parantaa pyöritysnopeutta. Nyt sitten olisi pakko pyöritellä vauhdilla niin että varmaan jäi liikeratanopeudet lihasmuistiin ikuisiksi ajoiksi. :) Kuviteltua starttiviivaa oli vaikea havaita massasta, joka liikkui aaltojen mukana sinne tänne. Startista tulikin varsinainen liukulähtö...yksi kun lähtee edellä niin toiset varmasti perässä. Mitenkään ei varaslähdön ottanutta massaa saa enää takisin. Lähellä kärkiporukka lähdettiin liikkeelle ja siellä pysyttiinkin ensimmäiset 15km kunnes... Meillä ei aivan onni ollut matkassa mukana, kun kuulin perämieheltä kajakin taka-aukosta ärräpäitä. Peräsin paskana ja samalla meni jalkatukikin. Huutelimme muiden tiimien huoltajille nippusidetoiveita kun alittelimme siltoja, jossa kannustajat ja huoltajat olivat kokoontuneet seuraamaan kilpailua.  Yksi onnellisesti hullu yksiköllään kosken kuohuissa :) Jiiiihaaaaaaa!!! Kuva: 13. Võhandu maraton 2018. Photographer: Sven Zacek Kilpailuissa oli 4 kanto-osuutta, jolloin ohiteltiin rantautuen varallisemmat padot ja kosket. Kanto-osuuksien aikana huoltajat pystyvät auttamaan kilpailijoita eri tavoin mm. kantamaan kajakin, antamaan energiaa sekä varavaatteita. Meidän kajakin korjausyritys ei onnistunut, joten jatkettiin matkaa ilman peräsinohjausta sekä toisen jalan jalkatukea. Hyvin silti pidettiin sijoitus. Meloimme toiseksi tulleiden Team Tammemäen kanssa/perässä pitkät pätkät - siinä muuten varsinaiset seikkailu-urheilun super sisarukset! Lähtivät vielä suunnistuskisoihin Vohandun melonnan jälkeen kuten kisaseuranamme matkassa mukana Heiti Halikma. Hatunnostoja! Woop Woop!! Takaisin jännittävään kisaraporttiin... ;) Kannoissa jäätiin pahasti, mutta vesillä hieman kirittiin kiinni. Monella virolaistiimillä oli huoltajat niin kantamaan kajakkia kuin huoltamaan energia puoltakin. Me teimme hullot pääasin itse – maailman paras Davide auttoi aina, kun ehti. Hän oli ensisijaisesti huoltaja Markkulle ja Jussille (Markku Savolainen, Jussi Viljanen), jotka muuten tekivät ihan hitsin hienon suorituksen – kirien itsensä parhaimmaksi suomalaistiimiksi 18. sijalle ajalla 9:11h. Kummatkin edustavat Porin Melamajavia. Joessa on 7 kpl myllynraunioita, joissa lyhyet koskiohitukset tuottivat normaalia enemmän sydämmen sykäydyksiä. 45 km joesta kuuluu myös luonnonsuojelualueeseen. Hiekkakiviseinämissä on tilastojen mukaan 38 kpl veden kuluttamaa onkaloa, luolamaista muodostumaa. Joki on myös kuuluisa kivikoistaan. Tänä vuonna vesi oli korkealla ja harva teloi kajakkiaan kivikoihin. Peräsin olisi ollut mukava lisä koskiin sekä varsin mutkaiseen jokeen. Ei varmaan riitä jos arvaan, että joka kilometrillä olisi ollut mutka, jolloin mutkia matkassa olisi ollut jo 100. Veikkaan, että mutkia matkalla oli varmasti 100 enemmän.  Loivaa mutkaa ja tiukkaa mutkaaaaaa...ja tää on sitä loivaa! Kuva: 13. Võhandu maraton 2018. Photographer: Sven Zacek Meidän isoin mutka matkassa oli täysvoltti noin 50km kohdilla. Täysin tyhmä moka, kun kolautimme päin puunoksaa. Luulisi, että olis taipunut, mutta ei. Me taivuttiin – uintikeikalle. Jälleen kerran niin kiitollinen Welhonpesästä ostamastani multisport pelastusliivistä – joka piti tyypin pinnalla ja eväätkin vielä taskuissa. Koska jäin viimeiseksi kajakkiin, tehtäväkseni muodostui uida kajakki pois virrasta. Jännää miten taas ehdin huomioida vedenalaisen tapahtuman – näkyvyys oli vain noin metrin tässä joessa – ei päässyt ihasteleen vedenalaista maisemaa niinkuin Uuden Seelannin joessa. Nopeasti matka jatkui mulahduksen jälkeen. Olin siihen asti melonut lähes koko matkan ilman hanskoja. Pidän siitä, että saan hyvän otteen melasta ja olen onnellinen, että minua ei vaivaa rakot eikä hiertymät. Ilmakaan ei ollut kovin viileä, mutta siitä kyllä muodostui seuraavien 20km aikana melko kylmä märissä vaatteissa. Ensimmäisenä käsistä rupesi pakenemaan väri. Tunto lähti seuraavaksi ja jossain vaiheessa huomasin miettiväni, että missäköhän jäätymisvaiheessa joudutaan amputoimaan sormia. Silloin kysäisin ”perämieheltä”, että ehditäänkö pysähtymään. Olisi tarvetta kaivaa hanskat esiin. Elämä parani kerta heitolla yksillä hanskaparilla. Tosin kylmyys oli ehtinyt jo vallata koko kropan, mutta eipä sitä huomannut kuin vasta siitä, että porukkaa alkoi valumaan ohi. Vauhti oli hidastunut. Olin päättänyt, että seuraavan noston aikana vaihtaisin lämmintä päälle oikein kunnolla. Siinä sitten kävi kuitenkin niin, että kohmeloiduin/jäädyin pystyyn/ jähmetyin /hyydyin jääksi...tai ihan mitä vaan, mutta niin kylmä olin kun tultiin vaihtoon että sielunikin hyppi - olin sitä mieltä, että kisa jää siihen. Olin aivan umpijäässä. Pääsin sulamaan pieneen telttaan, jossa puhalsi 3 (maailman ihaninta) teollisuuslämmitintä, joiden eteen jäin sulauttelemaan varmasti lähemmäksi tuntia kuin puolta. Sulin ja jotenkin sain tsempattua itseni – Daviden kannustamana (kiitos Davide!) päätökseen lähteä takaisin viimeiseen 24 km rutistukseen. Hitto ei tämä kisa päädy tähän ja näin. Kamat niskaan ja menoksi – ei tässä nyt muu auttaisi. Ihan hyvälllä tempolla päästiin jatkamaan matkaa ja olikin ihan mieltä ylentävää saavuttaa melojia tasaisella vauhdilla. Loppumatka sujui. Meillä oli viimeiseen kantoon Davide myös auttamassa koko kannolle energioiden kera. Joten hyvillä mielin jatkettiin viimeiselle 9 km rutistukselle. Näin tällä kertaa. Tyytyväinen siihen, ettei tullut keskeytystä ja saatiin se mitä haettiin - hyvä treeni! Sijoitus oli 90 ja 8 omassa sarjassamme, joka ei pahalta tunnu 1h sulattelutauon ja muun kanssa. Kisa oli tosi kiva – paljon meloja hengenheimolaisia. Silloilla ja rannoilla oli paljon kannustajia – vielä kun olis tajunnut mitä huutelivat. Ajankohtana kisa käydään varsin viileään aikaan, joten ehkä varmuuden vuoksi ensi kerralla pari lämpimämpää paitaa mukaan. Mukana ollut energia toimi hyvin – geelit ja patukat. Hirmuinen extreme melontakärpäsen purennan saaneena palanen baanalle toivottavasti ensi vuonna paremmin varustautuneena ja tämän kertaisista kokemuksista viisastuneena. Tämän melontakilpailun maksimi suoritusaika on 24 tuntia, joten mukaan mahtuu elämyksestä nauttijoita ja rauhallisemmin menijöitä. Suosittelen ensi kesäksi kisasta innostuneille koskimelontakurssia varmuuden vuoksi, vaikka kosket eivät suuren suuria olleet - saa koskimelontakurssista tiedot ja taidot ja varmuutta menoon. Lisätietoja: www.vohandumaraton.ee Varusteina ehdottomasti seuraavallekin kerralla mukaan: - Kevyt Hikon melonta-anorakki - täydellinen (suojasi koskien roskeilta), kevyt eikä edes hinnalla pilattu! - Mela - Bracan maraton IV min (voisi olla ehkä pienempikin lapa näin pitkään kisaan, ettei ottas haban päälle) - Multisport melontaliivi - taskut energioille - varavara käsineet - vaaleanpunaiset tiskihanskat :) hahahah yritän lavastaa teille vielä joku päivä niistä kuvan - 2 x 2 litran juomapussit, energiaa - Pitkät trikoot ja kerrastopaita - Vj sportin vanhat iRockit piti hyvin liukkailla rantapenkereillä
0 Comments
Leave a Reply. |