Adventure racing in Estonia - Xdream

​Joskus extemporee kisat vaan on aivan parhaita! Nopeita päätöksiä. Ei liikoja ihmettelyjä. Ei suuria odotuksia. Eikä suunnitteluja. Nopea päätös ja menoksi vaan. *)

YESsssss, olin lähdössä Xdream multisport kisaan Viroon ihan extemporee, enkä edes tunne uusia tiimikavereitani.  Tiimi on NOBE, joka tarvitsi naisen riveihinsä ja minä lähdin taistoon. Kisan tapahtumat sijoittuvat kesäkuun alkuun 2018 Viron Kehrään. Kynäilijä ehti nyt vasta flunssaisena ottamaan sen kynän kauniiseen käteen ja kirjoittamaan tuon kisaraportin. 

PAAAM! Startti on tapahtunut. "Vautia ja vaarallisia tilanteita" blogin kirjoittaja, sinivihertävissä tiimivaatteisssaan kuvan keskivaiheilla sekä Martin kuvassa mukana aivan takanani. Mehis lähti kun tykinpiipusta, eikä päässyt tähän kuvaan. Kuva: Aldis Toome 

​Xdream on sarjakisa, jossa voi osallistua vaikka vain yhteenkin osakilpailuun. Mutta jos mielii cupin voittoon kuten tämä tiimini NOBE mieli (tosin sitä en tiennyt ennen kun kisapäivän aattona) niin joka kisasta olisi saatava tulos. Minulle vannottiin, että olisivat tyytyväisiä ihan minkälaiseen tulokseen tahansa. Loistavaa – ei kuulemma ollut paineita ja saan tehdä parhaani – se riittäisi.

Kisa tulisi oleen hieman oman mukavuusalueen ulkopuolella. Kisan yksi osuus olisi rullaluistelua. Eihän siinä mitään, jos olisi vaan aiemmin tiennyt harjoitella ja valmistautua, mutta hyvä kun ehdin testata sopivatko rullikset taas jalkaan. Menee varmaan pari kesää kun viimeksi rulliksia olin ulkoiluttanut. Mietin vaan pakkaillessani, että vanhoilla pohjilla mennään – ja ne pohjat oli lapsena kisatut taitoluistelut hahaha – tämä olisi se hetki, josta saisin kiittää piruetteja, valssihyppyjä ja kuviotreenejä – sekä tietysti ihania vanhempiani, jotka vuoron perään kuljettivat minua ala-asteikäisenä kolmesti viikossa Huittisista – Poriin taitoluistelutreeneihin ja sen lisäksi viikonloppuisin (kumpanakin päivänä) ympäri Suomea suunnistuskisoissa. Nyt vaan let’s hope, että jotain muistikuvaa olisi....edes pehmeästä pyllähdystekniikasta.     

​Tämä kisamatka Tallinnan suuntaan alkai varsin reippaasti. ”Nainen, rinkka, rullaluistimet, sauvat, juoksukamat, vaihtovaatteet ja pyörä” – paketti sulloutui ensimmäisenä paikallisjunaan. Helsingin keskustasta poljin satamaan ja heti satamassa jo johdattelin autoletkan sisään laivan uumeniin. Mahdoin olla aika näky. Hymyilin – who cares!

Tiimikaverit oli ihania (Martin Vilismäe & Mehis Muru) – toinen tuli hakemaan satamasta ja heitti toisen kotiin. Sain yöpyä ihanassa asunnossa Tallinnassa, Saskian ja Mehiksen kodissa. Olin niin innoissani, etten tiennyt edes missä päin Tallinnaa olin. Juteltiin pitkään yöhön tulevista kisoista. Rullaluistelu olisi kisan ensimmäinen osuus. Ou boy - kisajärjestäjänä en varmasti itse ottaisi moista riskiä. Sielunisilmin näin massastartin ja siitä kun tiimit sinkoilevat sinne tänne. Lähtö oli onneksi nurmikolla - ihan hyvä veto järjestäjältä – ei ihan luistavin alusta, joten alun kolaroinnit tapahtui ainakin minimi vauhdissa ja pehmeällä alustalla. En tosin nähnyt yhtään kolaria.

Toinen mikä illalla askarrutti oli se, että ketä ohjaisi meidän kolmen hengen avokanoottia. Avokanootti on ihan eri juttu meloa kuin ihana kajakki – melat jo olivat erilaiset. Ja se on Kajakki mitä minä liikuttelen mieluiten – surfski, jos oikein tarkkoja ollaan. Xdreamissä melotaan lähes aina avokanooteilla. Tuula oli tiimistä melontahommissa ns ohjaimissa, ja minä tuurasin häntä. Onneksi sain pojat uskomaan, että minua ei avokanoottin kapteeniksi kannata laittaa.

Kisakartta, josta puuttuu jalkasuunnistus sekä lopun pitkä melonta. 

Nukuin yöni kuin tukki. Aamu valkeni ja Saskia oli valmistanut mitä ihanimman aamiaisen.
Nopeasti kamat kasaan ja menoksi. Eikä siinä kauaa enää mennyt kun jo oltiin starttiviivalla. Sitä ennen ehdin olemaan onnesta soikeana nähtyäni tuttuja kasvoja ihania virolaisia ystäviäni ja lopulta starttiviivalla myös Suomesta tulleen tiimin, Hiiltomiehet. Ehdittiin moikaamaan vaan super nopeasti - kun yritin rullaluistimet jalassa katsoa minne pojat katosivat starttia odottavaan massaan. Tästä Hiiltomiesten FB-sivuilleen: https://www.facebook.com/Hiiltomiehet/  ja alla kisassa mukana olleista Hiiltomiehistä bongaamani kuvat kisasivuilta. Huikeita seikkailijoita Tampereen seuduilta!  

Tiimi Hiiltomiehet - voittivat sekasarjan kilpailun. Kuva: Aldis Toome

Mutta nyt kisaan:
Ensimmäinen osuus oli about 12km rullaluistelua rogaining periaattella. Alkuun oli tungosta, kun otimme rauhallisen ja varman lähdön. Tosin horjahtelevia ja tukea etsiviä virolaisia oli paljon joka puolella, joten pistettiin vauhtia masinaan että päästiin massasta irti. Löytyi se rytmi myös kun vauhtiin päästiin. Voi harmi, ettei meidän luistelusta ollut kuvaa – oli jossain vaiheessa ihan huikeen olosta ainakin. Vaihtoon tultiin ihan hyvissä asemissa (kaiken lisäksi yhdellä pienemmällä seisoskelu pummilla) – 3min kärkeä jäljessä. Edessä oli maastopyöräilyä kovalla tempolla kylän läpi asfalttia ja soratietä, siltojen alta, single trackiä ja ihan selkeeltä tetsausta pyörää roipottaen vanhaan jyrkkää tekomäen seinämää ylös. Siinä kyllä hapotti! Siirryttiin kapeammille poluille, joka johdatti meidät ekalle questille. Tämä pyöräilyosuus meni pari minuuttia hitaammin kuin kärjellä. Ihan hienosti!

Mitä kuvissa tapahtuu - kaadunko vai enkö? Leimaako kaveri vai läpsäseekö peffalle? Ja miten päin ne sauvat kuuluu olla käsissä? Huomaa lihaksia tihkuva käsivarteni (kannattaa suurentaa kuva) hahahah Kuva: Aldis Toome

Ensimmäistä quest oli vedenmittaustehtävä/laajaa laskuoppia. En voinut juuri muuta tehdä kuin seurata – pojilla oli homma ns viroksi hanskassa. Oltiin rastilla kauan ja vastaus meni väärin ja siitä napsahti sakko – ja saatiin polkea extra 3,5km rangaistusrastille (rastilta 13-105 ja takas). Harvempi näytti saaneen rangaistuksen. Hiiltomiehet oli kisan keulilla ilman sakkoa. Mutta kaikki voi olla mahdollista tässä lajissa, joten eipä tuo meidän vauhtia hidastanut. Saatiin se johtoaikakin joltain väliaikarastilta pyöräosuudella. Pyöräily meillä meni hiton hyvin.

Seuraavalla questillä piti ratkaista rastien paikkoja uudelleen. Tämä quest oli mittakaavan muutos, joten rastit olivatkin hieman kauempana. Kaikki quest-tehtävät olivat muuten jo kartan reunassa tekstinä – maastossa ei ohjeita ollut. Kartat olimme saaneet minuttia ennen starttia ja kun tiimissä oli kaksi loistavaa miessuunnistajaa niin homma kartan kanssa oli aivan selvä – minun mielipiteitä reitistä ei tarvita ja ei tarvinnut suunnistaa laisinkaan, joten sulloin kartan reppuun heti alkumetreillä. Virhe – olisin voinut ehkä tehdä tämän mittakaavatehtävän jo siinä kun oltiin ensimmäisellä questillä, jos olisin tiennyt että tiedot kartassa oli  myös englanniksi. Oli niin pientä pränttiä, että nopealla silmäisyllä kaikki näytti virolta. No voihan rähmä! Ensikerraksi tietäisin paremmin.

Mittakaavamuutos rastit oli ripoteltu metsäteiden halkoman hakkuualueen urien varsille. Oli siellä metsääkin – hakkuuaukot jäi vaan mieleen. Metsätiet tai urat oli enemmän tai vähemmän heinikkoisia, kuoppaista tai olemattomia – paikka paikoin ihan vauhdikastakin. Kilpailijoita tuli ja meni – tästä kohtaa olisi varmaan tullut hauskaa drone kuvaa. Rasteja oli 10, joista piti hakea 7.

Jotkut ajaa toiset ei. Toiseksi tullut joukkue tässä kun meistä ei saatu kuvaa - olimme kuin salamat. Kuva: Aldis Toome

Seuraava osuus oli ihan jalkasuunnistus – matka ei ollut pitkä. Paitsi minulle, kun tiimikaverini olivat kaksi huikeaa pitkäkoipista huippu juoksija athleettia – ja alkoi suorastaan pelottamaan kun minut kiinnitettiin vetoköydellä Martiniin. Alkuun mentiin tietä ja polkua meikäläisen ylivauhtia, mutta voi luoja kun tultiin sille ensimmäiselle hakkuulle. Tämä hurjan vauhdikas juoksulihaksia pursuva pitkäkoipinen atleetti ei edes hiljentänyt vauhtia – ei edes silloin kun rupesin kyntämään nenälläni maata. Hiukan ehkä hiljensi siinä vaiheessa kun odotti että pääsen ylös, mutta sama vauhti jatkui kun olin taas koivillani. Kolmannen kerran kun nenä oli jo suopursuja pullollaan luovutimme vetotaktiikasta – ehkä pakostakin  koska vetoköysi katkesi. hahhahaha Ei se vetäminen oikein toimi metsässä jos ei tunne toisen vauhtia tai ainakaan tuollaisessa metsässä – ja varsinkin kun jalkojen pituus on eri – hahahaha – tai sitten se vauhti.

Suunnistus meni siis päin peffaa – harmitti kun suunnistus on yksi rakkaimmista lajeistani kuitenkin. Suunnistusosuus ei ollut mitenkään vaikea (kuten ei yleensäkään tässä lajissa), mutta oli ihan täyttä suunnistusta peruskartalla – ei mitään polkujuoksua vaan ihan talousmetikköä. Harmitti tuo osuus hetken vielä osuuden jälkeenkin, mutta ei kauaa.

Pyörät jäivät suunnistuksen jälkeen vaihtoon, josta siirryttiin jäätävän pitkälle melontaosuusdelle noin niinkuin muiden osuuksien kestoon verrattuna.

Ennen melontaa meidän tasapainotaitoa ja rohkeutta koeteltiin ihan huikeella tukkimiehen sillalla. Ei hajuakaan ylitystekniikasta. Jotain ne virolaiset huutelivat, joka ei kauheasti auttanut kun en ymmärrä viroa. Joten noudatin totuttua tapaa - kaasu pohjaan vaikeissa paikoissa, jotta tilanne olisi mahdollisemman nopeati ohi. Olihan olemassa myös puolitotuus siitä miten vauhti korjaa virheet. Ei ollut helppo nakki – siltarakennelma upposi mitä kaemmas rannasta jouduin – kiristin vauhtia sillä olin varma, että kohta ei kunnian kukko laula tai Krisse ei ainakaan pysy kuivana. Juokse nyt lankkua pitkin vettä polveen asti (vai oliko jopa yläpuolelle) ulottuvassa vedessä! Voi ihan testata rantavedessä, jos et usko. Pistä se lankku sinne veteen myös.

Miten iloinen olinkaan kun näin Margen sillan toisella puolella! Näin lyhyt kisa ja minä olin ihan taivaissa kun näin tutun kannustajan kaikkien ihmisten joukossa, joiden kielestä en tajunnut yhtään mitään! Kiitos ihana Marge tsempeistä!  

Tukkimiehen silta ja joku toinen blondi. Kuva: www.xdream.ee 

Melonta olikin käsittämättömän pitkä. Virolaiset joet ovat välillä kuin sumpussa makaava käärme – sellaista kapeaa mutkaa km tolkulla. Kartturikin oli suunnitellut osuudelle parit oikaisut – pari kohtaa mentiin jopa pystysuorien kannasten yli kanoottia kantaen ja yksi pätkä jopa uitiin! Se oli ihan parasta. Harmi, ettei ollut kuin pätkä. Ilma oli aivan läkähdyttävän kuuma – ihmeen lämmintä toukokuuksi. Kanoottimme eteni hitaasti ja jossain vaiheessa kisaa koko melonta meni ihan jutusteluun kun ketään ei näkynyt missään ja juttelimme iloisesti niitä näitä loppujen lopuksi meloen maalin. Jotenkin hassu tunne meloa maaliin leppoisasti. Melonnan jälkeen ei ollut edes hiki kun ei ollut tullut otettua mitään vimmattua loppukiriä.

Summa summaarum:
Oli ihan helkkarin hieno kisa kaikkine yksityiskohtineen! Oli kiva nähdä miten yksi viron huippu tiimeistä, NOBE  kisaa! Martinin ja Mehiksen kanssa kisaaminen sujui erinomaisesti! NOBEn nainen on seikkailu-urheilun kärkinimiä, Tuula Reeda, jota oli ilo ja kunnia päästä tuuraan. Hän kilpailee maailman sarjassa Estonian Ace Adventure tiimistä – eli ovat rankingissa 2018 neljännellä sijalla kuten MM-kisoissa Reunion saarella! Tuula oli Xdreamin aikaan kisaamassa Ace Adventure teaminsä kanssa Kiinassa. Tsemppiä paljon heille uuteen kisakauteen! Hieman alempana kuva vuoden 2018 seikkailu-urheilun ranking kärjestä.

Tiimimme NOBE maalissa. Martin Vilismäe, mie & Mehis Muru. Aitah!! Kuva: Aldis Toome

Miten meidän kisa meni tulosten puolesta:
Sekasarjassa olimme neljänsiä. Melontaosuudella tuli takkiin oikein reilusti eikä suunnistusvauhti ollut parasta. Yllättävän hienosti meni pyöräily sekä rullaluistelussa. Oltiin keulan tuntumassa koko ajan alun hataran startin jälkeen, jopa jossain pyöräilyosuuden väliaikarastilla 4 sekkaa keulilla. Tästä on kiva jatkaa!
​
Kokonaistuloksissa NOBE tiimi voitti Xdream sarjan!! Huikeeta tyypit – onnea!!! Oli kunnia saada kisata kanssanne!
 
Xdream kisasta:
Tapahtuma on samaa luokkaa kun meidän multisport/seikkailukisamme Suomessa. Suurin ero on, että tiimit on 3 henkisiä sekä useimmiten melotaan avokanooteilla sekä kisasarjassa on useasti rullaluistelua. Kisat on hauskoja ja hyvin järjestettyjä. Questinä tukkimiehen silta oli upea. Helposti voi lähteä Suomestakin kisaamaan ihan vaikka ensikertalaisena – koska jokaiselle löytyy oma sarjansa – toki Suomessakin on lähempänä paljon samanlaisia kisoja – yhtä upeita. Lisätietoja kilpailusta: www.xdream.ee 
  

Jotkut näemmä ottivat loppukirin. Hiiltomiehet pisteli ennätysvauhdilla koko melontaosuuden! Onnittelut! Kuva: Aldis Toome

Tämä seuraava tuli mieleeni kun pohdin kirjoitustani heti alussa – eli alun *) selitys:
*) Oletteko kuulleet, että päätöksien tekeminen on raskasta hommaa. Olen kuullut, että monet menestyvät liikemiehet kulkevat samoissa/samannäköisissä vaatteissa joka päivä – ei tarvitse heti aamulla kuluttaa itseään edes vaatevalinnoissa. Jos päätöksien tekeminen on raskasta niin niiden päätösten pähkiminen ja venyttely vasta raskasta onkin. Yritän itse ainakin opetella nopeampaa ongelmanratkaisua ja päätösten tekoa. Sorrun helposti siihen, että mietin asioit kaikista mahdollisista näkökulmista – varmasti jotain perua matkailualalta, jossa piti huomioida ja ennakoida mahdolliset sekä mahdottomat riskit ja miten niistä selviytyä. 
​ 
Että ei se mikään ihme ole ettei aina ole lenkillä ns. ”kulkupäivä”, varsinkin jos on ollut päätöstä jos toista työpäivän aikana... Ei se aina tarvitse olla sitä fyysisestä rasistuksesta tullutta rasitusta, jos ei kenkä tunnu kevyeltä vaikka pitäisi. 

What next:
Kisakalenteria täytellessäni olen merkinnyt puolen vuoden pääkisaksi Åre Extreme Challengen www.areextremechallenge.se – valmistautumiseen kuuluu kevään aikana jos jonkinmoista tähän kisaan valmistavaa kisaa – niin suunnistaen, polkujuosten, meloen, pyöräillen ja uiden (swimrunia). Tulee tässä vielä kiire, sano! Tämä lajikirjo on kyllä niin parhautta kun saa liikkua monipuolisesti – ja eipähän ole vaivojakaan onnistunut hankkimaan kun pitää kropan monipuolisesti liikenteessä vai onko jäänyt kovat treenit vähemmälle. ;) 
​
Tsemppiä treeneihin! 
​​​​xo,
Krisse

Åre Extreme Challenge kesäkuun lopulla 2019. Sinne! Kuvat: www.areextremechallenge.se/  ​