We arrived to Bologna airport from Finland with Finnair. Regional train from Bologna to Prato (Firenze) was easy - you buy a ticket for your bike too. We were only ones with bikes  - so there was space, but bikepacking bikes can be a pit big in case a bike rush hour...

By the way - May I introduce who we are on this trip:
The super lovely beauty in my pictures is my great bikepacker friend Vivi and her bike, Fairy and then the other one is me with by bikepacking bike Salsa. So let to story continue...

While easy cruising through town we saw first car accident just in front of our eyes. Red light accident - so little damage to cars I hope. So the city cycling was exciting for these two Finnish bikepackers - especially when we were warned by several people about the rally spirit of the italian drivers 🚙😁 I have been training a bit while lived Arma de Taggia for a year - but this was a quite a reminder. 

Had late lunch at Comeana - which was the cheapest lunch during the week. Talked lot with locals. Noticed my italian was so rusty, and I was mixing lot of with my more fluent portuguese, but it was super fun talk with locals! 🤩

After Comeana we arrived the gravel trail with some hilly asphalt sections. Soon arriving to National Park trail turned to be technical - and of course uphill so no way we could bike with our bikepacking setup. So it was surely couple of hours hike-a-bike kind of moving forward. Beautiful forest trails mix with wider technical forest roads.

Arrived to Vitolino which is tiny quiet town. Did not see any restaurants and cafes. I was dreaming a nice warm cup of cafe even it was evening already. After leaving Vitolino we did deep dive in to the valley down and deep uphill again...great check for breaks as it must have be one of the steepest down hill...

Wild camping by the road and under olive trees.
Weather during the night was really super windy and the hill walls made it really sound even more. Later we noticed that there was actually wind warnings for the night and even for the next day. Quite happy to have luck so that our tent was away from the howling wind. Cars that were turning in the corner liked to sound the horns in the narrow streets - and of course the monastery's bells (every hour - except night, but early as the rooster) were not that usual sound to sleep to. ((And a bit sliding ground under the tent...was my fault 😁)) But I slept when I slept like a baby.

Super happy you come along with me Vivi to share again one more bikepacking adventure with me - it's never same without you 💖!!

​More fotos: krisses.kuvat.fi
GPX you can find from my Strava or Komoot - or just send me a message. 

​ps. next days stories will be shorter 😁

​

KOHOKOHDAT: Korso MTB, Jukolan viesti, Rokokallion ratamestarointi, Roadbiking with Vivi, swimrun treenit, kanoottipoolo ja mäkitreenit kohti Åre Extreme Challengeä. 

Kesäkuu meni niin nopeaan, ettei kissaa ehtinyt sanomaan. Tuntuu, että olen sinkoillut sinne ja tänne – lajista toiseen. Töitä töitä. Paljon oon ehtinytkin – seuraavaksi sukellus kesän treeneihin  ja kisoihin!
​

​Korso MTB, maantielenkkiä ja maastoa

Kesäkuun eka kisa oli Korso MTB. Kolmatta kertaa mukana – ja mikäpä siinä kun on mukava meno, homma toimii ja rata on kiva!  

Juurakot oli tällä kertaa kosteat sateista, mutta samapa se kaikilla. Rataan oli lisätty uusia teknisempiä kohtia, mikä mielestäni on ihan kiva mauste, ihan sweet chiliä. Toki tykkään painaan nastan lautaan mukavimmilla tie pätkillä. Monipuolinen baana - vähän kaikkea kaikille.  

Kauheeta miten nopeaan aika menee. Se on kuulkaa nyt se kisakuu, jolloin Korso MTB on kuun alussa 32km ja Åre Extreme Challange kisa on kesäkuun lopulla...voi holly molly ja jihaa vaan kaikille!!
​
Jännittää jo niin se huominen Korso MTB 32km maastopyöräily. Reitti on melko tuttu kahdelta aiemmalta kerralta. Vauhdikas monimuotoinen rata! On upeaa mäntymetsää, muutamat kallioisemmat töppäreet, hiekkakuopan reunoja, neulaspolkua, haastavampaa metsäistä juurakkoa, täyttömäki jne... Reitti on itseasiassa hyvin pienellä alueella. Siellä se mutkittelee ees taas. Yksi energia/vesipiste on reitillä. Ajattelin mennä omalla juomarepulla, koska sitä tulen käyttämään Åren kisassa.  ​

”No mitenköhän se talvi nyt oikein sitten meni noin niinku omasta mielestä”, haastattelen itseäni tiukkaan äänensävyyn.

Tuntuu välillä, että lajeja kun on niin paljon, ettei ehdi kaikkea harjoitella niin paljon mitä haluaisi tai ei kaikesta ainakaan palautuisi hetkessä, jos ehtisikin kaikkea treenata. Siksi ehkä elämääni soveltuu blokkimainen harjoittelu, joka soljuu silloisen elämisenhetkeni mukaan. Muutamaan lajiin keskitytään kerralla ja toisia pidetään yllä sen miten ehtii ja jaksaa. Se ei varmaan tee minusta toivomani tasoista missään lajissa, mutta eipähän ole ollut rasitus remppaa eikä kremppaa juuri missään kohtaa kropassani. ”Nok Nok”, koputan puuta.
Kaikki rempat tais kerääntyä siihen edelliseen autooni... hahahe...   ​

​Joskus extemporee kisat vaan on aivan parhaita! Nopeita päätöksiä. Ei liikoja ihmettelyjä. Ei suuria odotuksia. Eikä suunnitteluja. Nopea päätös ja menoksi vaan. *)

YESsssss, olin lähdössä Xdream multisport kisaan Viroon ihan extemporee, enkä edes tunne uusia tiimikavereitani.  Tiimi on NOBE, joka tarvitsi naisen riveihinsä ja minä lähdin taistoon. Kisan tapahtumat sijoittuvat kesäkuun alkuun 2018 Viron Kehrään. Kynäilijä ehti nyt vasta flunssaisena ottamaan sen kynän kauniiseen käteen ja kirjoittamaan tuon kisaraportin. 

Seikkailun kolmas ja viimeinen osuus kesän Etelä-Konneveden kansallispuistossa pyörähtää ruutuihin nyt.
Edellisiin tämä kansallispuiston seikkailuihin pääset näistä linkeistä: uiden ja meloen.
Alueella on vaikka kuinka paljon mahdollisuuksia luontoliikuntaan. Itsekään en ehtinyt maastopyöräillä kuin pienen nuuskaisun vain lähimaastoihin - siitä pieni kertomus alun polkujuoksu tarinan jälkeen. Mutta kuulkaa olipa ihana palata takaisin noille seuduille tämän kirjoittamisen myötä - ja mikä palo jäikään päästä tutkimaan lisää alueen polkuja ja reittejä. 
​
Mutta nyt lähdetään metsään juoksemaan!!

Poluille pääsee parhaiten Kalajan parkista – se on Törmälän lomakeskuksen lähellä. Törmälä on yksi porteista Etelä-Konneveden poluille. Sinnepä siis. Karttaa kun vilkaisee niin Kalajanvuorelle on ainakin pakko päästä heti ja juosta ympäri alapuolella oleva Vuori-Kalajan lampi (yllä oleva kuva). Joten alkuun menin heti Kalajan kierros - 4,6 km, josta koukkaisu sitten pidemmälle 14 km Kolmen vuoren vaellus - reitille.  

Waaaauuuu! Jos kartalla näyttää komealta niin kyllä ne maisemat kuulkaa täyttää sydämen ja mielen - niin alhaalla lammen rannalla katselen ylös jylhää vuorta kuin ylhäältä Kalajanvuorenkin päältä ihaillen kansallismaisemaamme. Ihanaa, kun välillä saa nauttia muustakin kun normi lenkkimaastoista - ihan kuin jalkakin nousisi kepeämmin kun pääsee laajentamaan hieman reviiriään uusille poluille (ihan ei niiiiiin kevyttä kuitenkaan ollut, kun "vuorelle" nousin tällä kertaa kyllä kävellen).  :) 

Tiedoksenne tähän väliin, että I LOVE MAPS niin paljon, että olen hankkinut kansallisentason suunnistuksen ratamestari pätevyyden (OCAD), ja siihen samaan vimmaan II tason suunnistusvalmentaja koulutuskin on plakkarissa. Viime vuonna juoksutin n. 1000 ihmistä tekemilläni radoilla (3 iltarastit, yhdet seikkailu-kisat, sprinttisuunnistus sekä swimrun -kisat). Ensi vuodelle on jo uusia  ratametsuriurakoita lyöty lukkoon - ei pysty pitään näppejään irti. Joten kun tekstejäni luet niin karttoihin törmäät varmasti.  #ilovemaps isolla hästägillä :) 

Alla Metsähallituksen hieno kansallispuiston patikointikartta - linkki kuvatekstissä:

Jatkoa edelliselle kirjoitukselleni Etelä-Konneveden kansallispuiston treenipäivistä. Viimeksi oltiin uimassa ja nyt sitten mennään meloen.

Jos en vielä maininnut...niin onhan tuo Etelä-Konnevesi vesiurheilijan sekä -kuntoilija (meloja, avovesiuimari, swimrunittajan jne...) siis kaikkien vesi-ihmisten paratiisi. Suorastaan ahmin karttaa kun suunnittelin tulevaa melontaseikkailua. Kartalla maasto näyttää aivan mielettömän näköiseltä – paljon saaria, salmia ja lahtia. Onhan se niiiin plussaa, että näkee ja kokee samalla kuin tekee ne pidemmät treeninsä.

Konnevesi on Suomen 23. suurin järvi, joka on jakautunut Etelä- ja Pohjois-Konneveteen. Tuo Etelä-Konnevesi on se suurempi ja ihanan rikkonainen lukuisine saarineen. Oikea saaribongarin paratiisi. Se on myös kirkasvetinen, syvä ja siksi ehkä hieman vilpoinen. Maultaan erinomaisen raikas. Kuullostan jo kuin olisin viinimaistajaisissa. Humallun seikkailusuunnitelmistani.

Kävin parista eri lähtöpaikasta käsin melomassa. Reittivaihtoehtoja olisi vaikka kuinka. Ensi vuonna olisi mukava päästä takaisin avartamaan lisää Etelä-Konneveden maisemia! Kuka lähtee mukaan? Pistä kommenttia tai viestiä niin tehdään vaikka oikein kunnon pitkä treenileiri.  

Tästä pääsee mukaan nyt alkuun viime kesän melontaseikkailuihin. Lukua helpottaakseni – numeroin otsikot eri melontastarttipaikkojen mukaan:

1. Yön yli melonta: Hanhitaipaleen kalasatamasta (Satamatie 143, Rautalampi) – Majaniemi – Kalajanjärvi - Hanhitaipaleen kalasatama
2. Hinkkalasta/Särkänniemestä (Hinkkalan lomamökeiltä pitänee kysyä lupa - pääsekö alueelta vesille - vuokraavat mökkejä) – Lanstusaaret – Hautasaari - Särkänniemi

 

1.  Yön yli melonta – Hanhitaipaleen kalasatamasta

Ensimmäiset melontapäivät olimme kaksin liikkeellä Hyvärisen Annen kanssa. Anne kirjoittaa kertomuksiaan retkipaikka.fi blogiin. Käyhän vilkaisemassa täältä.

Anne meloi merikajakilla, jonne mahtui loistavasti meidän kummankin kamat (ainakin kun Anne ne pakkasi). Anne on kokenut meloja niin koskenkuohuissa kuin tuulten tuiverruksessa, ja sitä tuulen tuiverrusta meille oli luvassa menomatkalla ihan kohtalaisen navakkana. Lähtösatamassa paikallinen isäntä päivitteli irronnutta laituriaan.

Reittisuunnittelulla saimme hieman armoa saarten takana, mutta kyllä sai keskittyä melontaan ja kartan lukuun. Muistin siinä meloessa, kun Uudessa Seelannissa olessani kävimme Simone Maierin kanssa melomassa hurjassa myrskykelissä. Simone on yksi maailman kovimmista seikkailu-urheilijoista ja triahlonisteista – ja erittäin pitkä tarina siitä miten minä ”kuntovipeltäjä” sain kunnian päästä maailmanluokan tähden kanssa samoihin treeneihin. Mutta takaisin tarinaan... Olimme Simonen kanssa sopineet, että menisimme melomaan ja olin aivan varma, että melonta peruuntuisi – tiet tulvi ja puita kaatui, kun tuuli tuiversi ja sade piiskasi - niin ei mitään, kyllä me lähdettiin melomaan. Simone vaan sanoi, että kyllä sitä on treenattava säällä kuin säällä – ei kisapäivän säätä voi etukäteen tietää – näistä ”@¤&”-keleistä pitää olla kiitollinen! :) Joten sen jälkeen olen ottanut tuulen ja myräkkähaasteen ilolla vastaan (tai ainakin melkein aina), vaikka surfski tuntui kyllä kiikkerämmältä kuin koskaan iskeytyessään seliltä tuleviin sivuaaltoihin.  

Mutta nyt juttu sikseen ja baanalle: Startti Hanhitaipaleen kalasatama ja ohessa kartta, jonne mielenkiintoiset paikat olen merkinnyt tähdillä. Lilalla värillä kertomuksen reitti. 

Aloitimme kiertämällä Saukkosaaren, joka kuuluu jo Etelä-Konneveden kansallispuiston lukuisiin saariin. Voih kunpa olis voinut ottaa kuvia, mutta keli ei ihan nyt suosinut. Joten teimpä teille kartan ja merkitsin sinne kohteita tähdin ja siivetän tarinani  tähdillä.
Näin ihastuttavan kaarisillan pieneen saareen (tähti 1) - aivan varmasti olisin  ottanut kuvan, uljas pystykallio myös lähellä ykkös tähteä ja mystisen kapea salmi (tähti 2). Salmesta mahtui juuri ja juuri läpi. Oli majava käynyt kaatamassa puun tai pari.

Suunnattiin Viitaniemenselän yli, jossa ensimmäiset tuulet otti ”purjeisiimme”.
Tykkään meloa vastatuuleen. Silloin saa vetää voimalla. Yleensä pistänkin haastavissa kohdissa rivakammin – vauhdissa pysyy paremmin pystyssä ja haastavat kohdat on nopeampaa ohi. Käytän tätä samaa kaavaa myös suunnistaessa tiheikön läpi – suunta suoraksi ja hanaaa!! :) 
 
Kadonovinen saaren ohitus hieman harmitti, sillä kumpainenkin meistä olisi halunnut käydä katsomassa miltä näytti tuo saaren sisäjärvi, mutta se jäisi ensi kertaan. Tuntui ihan siltä, että keli oli pahenemaan päin. Joten suoraviivaisesti mahdollisimman suojaisasti suunnistettiin kohti Majaniemeä ja sen mökkiä – meidän tuleva basecampiä. Sieltä käsin olimme suunnitelleet sitten käydä jalan ja uiden tutustumassa lähiympäristöön.

Enää Enorannan laavun ohitus ja kohta olisimmekin jo perillä. Enonrannan laavulla näytti olevan telttailija – meloja kaiken lisäksi! Mitä minä sanoin, melojan paratiisi ja sää ei näyttänyt olevan este tuollekaan hurjapäälle!

Majasaari oli upea (tähti 3). Sitä voi vuokrata. Mökki on hyvinkin latomainen, mutta yksinkertaisuudessaan viehättävä tarjoten suojan matkalaisille. Majaniemennokka on mykistyttävä luonnoltaan lahden poukamineen. Pihakalliota koristavat grillikota sekä savusauna. Oiva basecamp sijaintinsa puolesta, koska sieltä käsin pääsee jatkamaa matkaa meloen takana oleville saarille – monenkin tunnin seikkailun verran. 

Majaniemen savusauna Kayak Centerin surfskiillä. @Krisse Vaano 

On se vaan niin erilaista meloa myrskyssä kuin upeassa kesäsäässä. Ehtii hieman katseleen ympärillensäkin ja pääsi rennoin vedoin eteneen – kroppakin kiittää :) 
Paluumatkalla ihailin venevajoja, koppeleita. Ihania, tulee mieleen vanhat Suomi-leffat. Koppelien seinillä roikkuu verkkoja, katiskoja ym. ”kalastusrekvisiittaa”. (Etelä-Konnevedeltä pyydetään muikkuja - suosittelenkin lounaaksi paistettuja muikkuja!) Monet koppelit olivat niin kauniita ja mukavasti sulautuivat tähän idylliin – osa kansanperinnettä nekin, eikä meilläpäin juurikaan nää koppeleita. Ihastuin koppeleihin - sellainen kajakeilleni kiitos!     
​

Hinkkalasta (Särkänniemi) – Lanstusaarille - HinkkalaLähdimme Särkänniemestä (ei siitä mikä on Tampereella) vaan täältä Konneveden Särkänniemestä kohti Lanstu-saaria. Kompassi kohti eteläistä ja pohjoista Lanstua. Taas sattui kovan kelin ilma, joten lenkki muotoutui hieman aallokkoa lukien ja sitä kunnioittaen.

On se hienoa kun lenkillä oikein kohisee historian havina kun meloimme salmeen, jossa porukka on siirtynyt tuonpuolleiseen. Kyllä, luit oikein. Se kohta on kait nyt sitten siellä – kahden Lanstu-saaren välissä. Saarissa oli ns. karsikkopuita, jonne oli raapustettu saatossa olleen vainajan nimi. Jotta jos saatettu vainaja palaisi takaisin niinkuin tämänpuoleiseen tuonpuoleisesta – niin tajuaisi sitten lukea puussa olleesta karsikosta, että oli kuollut eikä tarvinnut enää palata. Tulkitsen nämä kummitusten torjunta puiksi.  

Tiirailin karsikkopuita. En kajakistani nähnyt niitä – ainakaan en voi sanoa varmaksi nähneeni. Myrskytuuli oli kohdellut saaren puita julmasti ja kaatanut heikoimmat rungot. Kunnioitusta herättivät jylhät erämaiset järvimaisemat.

Oltiin puolessa välissä, jos oltaisiin siis lähdetty Rautalammilta Konnevedelle. Aikamoisia matkoja ne niillä kirkkoveneillä ennen vanhaan kyllä teki. Melkoista hyötytreeniä :) Tänä päivänä ollaan kyllä liian laiskoja. Google maps antaa etäisyydeksi 36 km tietä pitkin...harmi kun ei google maps osaa vielä meloa. Veikkaisin n. 25 – 30 km matkaa, ja reitti varmaan kuljettiin säiden mukaan – eikä aivan keskeltä isointa selkää.

Tälle matkalle muuten sattuu yksi alueen upeimmista koskista, Konnekoski. Konnekoskessa järjestettiin freestylemelonnan SM-kisat tänä vuonna. Ennen sitä siitä laski myös kirkkoveneet...osa vähän huonoinkin seurauksin. Koski on suora ja lyhytkin, joten eiköhän sitä alaspäin pääse...tosin taitaa reunoja myöten päästä akanvirtaa ylöskin (?) En tällä kertaa testannut. Kosken luokitus on kuitenkin 1+ (II), joten kyllähän se pitäisi mennä surfskiilläkin, mutta olisko nyt harjoituksen pula kun mielummin menisin lajinomaisesti koskarilla.

Paluumatkalla kiersimme Hautasaaren ja koukkasimme Navettasaaren ohi. "Mitenköhän näitä saaria oikein nimetään. Pakkohan tuo nimi on jotenkin aiheeseen viittaava", mietin kun meloin Hautasaaren sivua ja ohittelin Navettasaarta. Toisella puolella Hautasaarta oli Riihisaari ja Sokeasaari ja sitten vielä Kuikkasaari. Kumpa joku olisi kerännyt kansanperinteen kirjoihin ja kansiin tai edes tänne bittiavaruuteen – aikamoinen niminikkari on ollut liikenteessä, joka tapauksessa. Palasimme mietteissäni tuonpuoleisesta Särkänniemeen :)         

Viimeinen jakso Etelä-Konneveden seikkailuistani liikutaan jo maalla - polkujuosten. Stay tuned!
Kiitos kun jaksoit lukea :) 

Kuulemisiin ja tsemppiä treeneihinne,
Krisse

ps. Kajakkeja voit vuokrata myös näppärästi: Hanhitaipaleen kalasatamaan – saat koodi ja helposti kajakin vuoralle koska vaan. Törmälästä ja Hinkkalasta käsin on myös kajakkivuokra mahdollisuus.

ja loppuun vielä vink vink:
Soveltuu loistavasti Kuopio – Jyväskylä suunnan työmatkojen piristeeksi pitkän tai lyhyen kaavan mukaan tai vaikka viikon lomanvietto kohteeksi liikkuvalle tyypille. Olin reilut kolme päivää ja tuntuu, että voisin kirjoittaa vaikka pienen kirjan.  ​

Lisätietoja:
Etela-Konnevesi.fi
Rautalampi.fi
Konnevesi.fi
luontoon.fi/etela-konnevesi
Lisää Etelä-Konnevedeltä ottamiani kuvia: TÄSTÄ

Missä onkaan kaikkein paras uida luonnonvesissä – niin kyllä se on täällä meillä ihan koti Suomessa – meillä on upeita järvialueita, saaria ja koskemattomia jylhiä erämetsäalueita – puhdasta ja silmän kantamattomiin metsää ja vesistöjä! 

Sydämeni pauhaa ja lujaa – olen tällä hetkellä Etelä-Konneveden kansallispuistossa.

​Löysin Etelä-Konneveden kansallispuistosta ainakin kolme kohdetta, joihin pääsee helposti tai ainakin pienen seikkailun kera – meinaan erilaisille uintiretkille tai swimrunia harrastamaan eli uimaanjuokseen.

​Tästä alkaa seikkailutreenin uintiosuus Etelä-Konneveden kansallispuistossa:

Aamu sarastaa Vorussa, Etelä-Viron pienellä Tamula järvellä. Järvellä puhaltaa jo raikas aamutuuli, joku epäili jopa 10m/s. Kaijuttimista kuului vironkielistä kisakuullutusta. Keskityn ja toimin johdonmuikaisesti; aikaa ei olisi hukattavaksi ennen starttia.

Saimme kajakkikaksikkomme nopeasti vesille. Olemme sopivasti 5 min ennen lähtöä lähtöviivalla ja ehdimme juttelemaan mukavia kajakeista vierellä olevan virolaiskaverin kanssa. Aallokkoa oli, mutta se ei haitannut. Tunsin oloni rauhalliseksi pienellä kisajännityksellä – mikä on varmaan optimaalisin olotila juuri ennen starttia.

Olemme yksi yli 1000:sta joukkueesta tai yksin melojasta, jotka osallistuivat 21.4. maailman suurimpaan melonta tapahtumaan. Tarkoittaako tämä siis, että palasin kotiin melojien paratiisista?  Vai olimmeko yksi yli 2000 hullusta, jotka yrittävät selvitä 100km melontahaasteesta läpi kunnialla? ...varmasti hieman kumpaakin.  :)  

​